Posti
                                     -----

Enimmäkseen se on hienoa, että on olemassa Saku, ja mitäpä sitä voi  kritisoida-
kaan sellaista minkä saa ilmaiseksi. Seuraavat pienet hajanaiset mietteet  eivät
ole tarkoitettu kritiikiksi, vaan ovatpahan vain mieleeni tulleita mietteitä  ja
toiveita.

1. Missä naiset?

Lukijakyselyn ensimmäisen kysymyksen tulos oli rumaa katseltavaa. Miehet voitti-
vat 139 - 3. Jos Saku-lehden tekijöiden salaisimmat toiveunet - tai mitäpä  minä
teidän/meidän toiveunista tiedän - toteutuvat joskus tulevaisuudessa Saku  kamp-
pailee vuonna 2010 (harrastuspohjalta?) samassa sarjassa kuin  suuri  mediajätti
Helsinki Media Company  Oy  ja  luotaa  Amiga-tietokoneen  käyttömahdollisuuksia
tekstin, kuvan, äänen, informaation, ohjelmien ja muun bittimoskan  käsittelyssä
ja jakelussa, niin siitä vastaamassa ovat mitä todennäköisimmin miehet?

Tulevaisuuden feministeille riittää silloinkin taas valittamista: Oy Saku  Media
Ab:n johtopalleilla pörhältelevät miehet, ja naiset huolehtivat  tekstinkäsitte-
lystä ja muista sihteeriköille kuuluvista pikku rutiineista.  Näin  siksi,  että
Sakun mukana puuhastelemassa ovat olleet pääasiassa  sellaiset  ihmiset,  joilla
sattuu olemaan "ne mutta ei niitä siellä". Jotkut ovat olleet huolissaan miesten
asemasta tulevaisuudessa, kun  koululaitoksissa  rupeaa  olemaan  naisenemmistö.
Ehkä tämä ei kuitenkaan koske tietokonealaa?

Tiede 2000 -lehden numerossa 5/95 todetaan: "Naisten aivot ovat kymmenkunta pro-
senttia pienemmät kuin miesten - mutta älyä on molemmilla  yhtä  paljon.  Niinpä
tutkijat ovat päätelleet, että naisilla täytyy olla hermosoluja yhtä paljon kuin
miehillä. Kokoero johtuu siitä, että naisten neuronit ovat pakkautuneet tiiviim-
min kuin miesten." Näin lieneekin, ja ne harmittavat, ihmisinä miehiä ja  naisia
etäännyttävät erot miesten ja naisten maailmoissa johtuvat kulttuurin  tavoista,
ennakkoluuloista ja tottumuksista. Onneksi Sakulla on ainakin ne kolme aktiivis-
ta naispuolista lukijaa. Onnittelut heille!

2. Köyhällekin väritulostusmahdollisuus

Olisi mukavaa, jos Sakun lukijoita palvelisi joku onnellinen värimuste- tai  la-
serkirjoittimen omistaja. Itselläni on sen verran  harvoin  tarvetta  tulostella
paperille kuvia, että en ole vielä pitkään aikaan aikeissa hankkia tulostinleik-
kikalua.  Mutta  joskus  harvoin  olisi  mukava  saada  tulostettua  jokin  kuva
väreissä. Palvelu voisi toimia siten, että johonkin tiettyyn purkkiin saisi  mo-
deemilla tai postitse disketillä lähettää .iff-kuvatiedostoja, jotka tulostetaan
ja lähetetään postitse takaisin.

3. Almuja Sakulle

Sakua lukeville voisi huomauttaa, että jäsenmaksun lisäksi (tai sen sijasta) Sa-
kun tilille voi maksaa muutaman kympin almujakin, se kun käy niin  näppärästikin
maksuautomaateilla. Kaikki on suhteellista ja 100 mk on pieni summa, mutta suuri
kun ajattelee, että Sakun saa ilmaiseksikin, eikä teillä jäsenmaksun maksaneille
ole mitään muita erityisiä jäsenetuja? Moni Sakua lukeva voisi suostua  tukemaan
Sakua. Sakuhan on sentään vastuuntuntoinen ja tilivelvollinen  rekisteröity  yh-
distys, eikä ole  vaaraa,  että  sen  tukemiseen  käytetyt  rahat  käytettäisiin
päätoimittajan ja/tai toimituspäällikön viinan  juontiin  ja/tai  tupakan  polt-
toon...

Tämä tuli omaan mieleeni ikävä kyllä vasta sen jälkeen, kun pitkin hampain kävin
maksamassa jäsenmaksun.

4. Mediakuvien ja muiden otsikot

Mediakuvat on mielenkiintoinen ja melko kypsää luettavaa tarjoava palsta,  mutta
siinäkin voisivat eri jutut olla valittavissa hiirtä painamalla  ainakin  Amiga-
Guide-versiossa, kun  se  kerran  on  hypertekstimuotoinen.  Joskus  kieltämättä
kyllästyy painelemaan hiirtä, kun tietokoneella luettaessa ei  kaikki  ole  niin
kätevästi "zu handen" selattavissa, niin kuin esim. lehtiä lukiessa.  Mutta  jos
otsikot olisi edes lueteltu  palstan  alussa,  niin  saisi  paremman  yleiskuvan
siitä, mistä aiheista siinä taas repustellaan ja pistetään  mediailmöitä  halki,
poikki ja pinoon, ettei tarvitse koko  palstaa  selata  läpi,  kun  se  on  aika
pitkäkin yleensä.

Muidenkin otsikoiden kohdalle, myös päähekemistotasolle, voisi laittaa jutun ni-
men lisäksi sivujen tai rivien lukumäärän: jotenkin tuntuisi  kivemmalta  valita
juttuja, kun näkee heti, kuinka laajoja ne ovat.

Aina kun mahtuu, niin pistäkää myös jutun  kirjoittajan  nimi  hypertekstiotsik-
koon. On myös kivempi valita artikkeleita, kun näkee keiden tekemiä ne ovat,  ja
kirjoittajien nimet saavat paremmin heille kuuluvaa julkisuutta.

Artikkeleihin voisi otsikon lisäksi ottaa tavaksi kirjoittaa jokin pieni tiivis-
telmä, alkukappale, mietelauselma tai muu sellainen, joka kuvaa artikkelia  (ku-
ten monissa muissakin lehdissä on tapana).

5. Tietokoneiden käytön hankaluus

Lopuksi ehkä itsestäänselvä huomautus, jonka tekin kyllä  tunnutte  tietävän  ja
tunnustavan: tie Amigan ensiostajasta verkkojen ja purkkien maailmaan  on  hidas
ja vaivalloinen, ainakin minulle, joka 32-vuotiaana kuulun sukupolveen, joka  ei
ole syntynyt tietokone kainalossaan. Vaikka tietokoneiden maailma kehittyy  hui-
maa vauhtia ja tarjoaa yhä huimaavampia mahdollisuuksia, on niiden toteuttaminen
käytännön tasolla kuitenkin vielä vaikeaa, ja vähintään yhtä vaikeaa  on  niiden
käyttö. Ennen kuin tietokoneella uskaltautuu tekemisiin muiden  ihmisten  kanssa
purkkeihin liikkumaan ja osallistumaan keskusteluihin,  täytyisi  omaksua  suuri
määrä pikkunippelitietoa. Siinä sivussa, että tulevaisuudessa kenties  luotaamme
tietokoneen käytön uusia uria, älkäämme unohtako  niitä  ensikertalaisia,  jotka
vasta ovat astumassa tietokonemaailmoihimme.

Onhan se vähän kyllä kai niinkin, että tietokoneiden käyttö  täytyy  oppia  itse
kokeilemalla yritysten ja omakohtaisten erehdysten kautta,  eivätkä  toiset  voi
sitä tietä niin siloittaa, ainakaan nykyisissä käyttöympäristöissä.

Sakun    tukipurkeista    kannattaisi     pyrkiä     tekemään     mahdollisimman
käyttäjäystävällisiä, jotta  saisitte  lisää  asiakkaita.  Tärkeimpien  purkkien
käyttöohjeet voitaisiin julkaista Sakussa. Itse olen  laiskanpuoleisena  päässyt
matkallani lähinnä tutustumaan vasta MBnetiin, kenties juuri sen takia, että sen
käyttöohjeet julkaistiin  MikroBitissä  ja  se  palvelee  hyvin  myös  sellaisia
käyttäjiä, jotka eivät aina vaivaudu opiskelemaan kaikkia  purkkikäskyjä  (MBne-
tissä on valikkotoiminnot). Saku-purkeissa en ole käynyt paljon muuta  tekemässä
kun imuroimassa Sakua.

Onhan siellä Epsilon Indissäkin kai "Ohjeita aloittelijoille" -palveluja,  mutta
laiskana pääsisin helpommalla, jos te julkaisisitte ne Sakussa. Siinä voisi olla
konkreettisesti esitettynä, mitä pitää tehdä ja miltä se näyttää, kun menee  te-
kemään jotain purkkiin. NComm 2.0:lla sellaisen artikkelin voisi tehdä  helposti
niin, että joku asiantuntija käy purkissa seikkailemassa -  tai  mieluummin  te-
kemässä joitain "perustoimintoja" - siten, että  pistää  "Start  ASCII  Capture"
-toiminnon päälle.

Hyvä ja hauskasti kirjoitettu artikkeli oli  "Perusvirtanen  trendikkäästi  web-
biin". Sen ja MikroBitissä olleen "Amigalla Internetiin" -artikkelin innoittama-
na saatan minäkin joskus ensi vuonna saada aikaiseksi painua sinne, mistä kaikki
puhuvat.

Petri Keckman


--------------------------------------------------------------------------------

Edellisessä Sakussa alkaneen Saku Trek -palstan kirjoittajat  tuntuivat  aidosti
pitävän sarjasta, ja siksi ajattelin katsoa PTV-kanavalta  maanantaina  5.9.1995
jakson "Vintiöt" sarjasta "Star Trek: Uusi sukupolvi". Tässä ulkopuolisen  ensi-
vaikutelmat.

Teknisesti jakson kuvat olivat hyvin ja  huolellisesti  tehtyjä.  Avaruus,  "tuo
käymättömistä korpimaista viimeinen", esitettiin kauniina näkyminä ja  Enterpri-
sen "tehtävänä oli tutkia outoja maailmoja, etsiä uusia eliömuotoja ja  kulttuu-
reja ja rohkeasti mennä sinne minne ihminen ei ole ennen mennyt".

Lähtökohdassa olisi kyllä ainesta syvällisellekin  ihmisyyden  käsittelylle,  ja
avaruus on tietty mielenkiintoinen paikka, mutta kaunein löytämämme planeetta on
yhä (ainakin vielä) Maa ja suurin mysteeri meille ihmisille tässä  maailmankaik-
keudessa lienemme me itse. Ja tätäkin science fictionia vaivaa tuttu tauti:  ih-
miskuvan ohuus.

Jakso alkoi siten, että Ro, Keiko, O'Brien, Guinan ja "minä" palailivat planeet-
ta Marlonialle tekemältään vierailulta. Heillä oli mukana joitain paloja,  jotka
olivat löytyneet kaivauksen tertiääritasolta. Palat  olivat  tyypillisiä  Marlo-
niuksen keittoastioita 1000-luvulta. Tagualta oli  löytynyt  samanlaisia,  mutta
nämä olivat mutkikkaampia: paljon lähempänä Buraniuksen  kuin  Taguan  merkkejä.
Kaljupää oli ollut kvadrantin kauneimmalla planeetalla, mutta oli  pysynyt  luo-
lassa koko ajan, mikä oli ollut hyvin palkitseva  kokemus.  Jollain  oli  mukana
joitain kasveja, joita hän luuli draebidium froctuksiksi, mutta ne olivatkin Ca-
limuksia, minkä näki lehdistä. Kävelevien tietosanakirjojen rupattelu keskeytyi,
kun tuli hätäsanoma Ligos 7:n tiedemiesryhmältä.

Tässä vaiheessa, kun puoli minuuttia oli kulunut, aloin pahasti pudota kärryiltä
ja epäilin, josko tarkkaavaisuuteni riittäisi seuraamaan jaksoa.

Avaruuden poimujen kautta he tavoittivat emäaluksensa Enterprisen kolmen  minuu-
tin sisällä. Istumalihakset joutuivat koetukselle ja poimujen kautta matkustele-
minen aiheutti kovaa  hytkytystä,  mutta  kenelläkään  ei  mennyt  sormi  suuhun
missään vaiheessa. Joka tilanteessa olivat  ratkaisut  selkeitä.  Tekniikka  oli
hallussa. Ihmiset hoitivat hommansa varmemmin ja selkeämmin kuin robotit  konsa-
naan.

Pientä inhimillistä tunteiluakin oli jaksoon saatu. Lapset  olivat  niin  söpöjä
pikku viisaita aikuisia. Teknisten  ja  tietotaidollisten  kliinisten  ongelmien
lisäksi kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään sen kummempia ihmisyyteen liitty-
viä ongelmia, paitsi lapsekasta leikkisää kinastelua silloin tällöin.

Aluksen kapteenina oli 12-vuotias skidi, vaikka  hänen  ykkösisukkinsakin  olisi
ollut samalla aluksella. Sinänsä mielenkiintoinen tilanne. Joskus  tuntuu,  että
meidänkin maailmassamme saisivat ottaa ohjat käsiinsä nuoret, jotka eivät  vielä
ole hukanneet ihmisyyttä aikuisuuden rationaliteetteihin, mutta kun tämäkin ski-
di tuntui olevan aikuisempi kuin aikuiset. Pientä riehakkuuttakin  lapsista  on-
neksi löytyi: eräällä tytöllä oli lapsena ollut  kiusaus  hyppiä  sängyllä  kuin
"Tarkassilainen huotrapeto"!

Ferengit astuivat alukseen, ja paha saapui  paikalle.  Minun  sympatiani  olivat
kyllä Ferengien puolella, vaikka he pahoja olivatkin, mutta vaikuttivat inhimil-
lisemmiltä kuin ihmiset. Saattaisin itsekin  olla  yhtä  ilkeä  vastaavanlaisten
"lässyn lässyn" hyväntahtoisten ihmisten seurassa.

Ferengien kapteenina oli Morta, joka halusi, että hänelle avattaisiin  tietokone
ja näytettäisiin "exactly how to use it". Tässä kohtaa oli paljon puhuvaa, haus-
kaa ja ilmekästä näyttelemistä. Skidin faija teki työtä käskettyä ja pisti  tie-
tokoneen palauttamaan ensin kaikki aluksen komentotoiminnot ja  alkoi  selittää:
"Tietokonejärjestelmää valvoo kolme keskusprosessoriydintä. Ne on  ristikytketty
14 kiloquadin rajapintamoduuleihin. Ydinelementti rakentuu  FTL-nanoprosessoril-
le, jossa on 25 bilateraalista kollektoria. Niistä  20  on  kytketty  seuraamaan
Heisenframin päätettä." Kunnon opettajan tavoin hän varmisti, oliko oppi  mennyt
perille: "Kai tiedät mikä bilateraalinen kollektori on?" "Tietysti, ihminen - en
ole tyhmä!" "Et tietenkään..." Ja selitys jatkui: "Tässä kohtaa on  isopalaviaa-
liliitin. Se ohjaa ferrometalliasemaa..." Näyttelysuoritus muuttui yhä  hauskem-
maksi. Ohjelman hauskin kohtaus.

Suurin osa keskustelusta oli samanlaista hepreaa, mikä  viihdyttää  vähän  aikaa
huvittavana yksityiskohtana, mutta en jaksaisi kyllä seurata säännöllisesti yhtä
vähän itselleni antamaa keskustelua.

Paha oli ihmisten itsensä ulkopuolella. Oli pahoja, jotka  aiheuttivat  ongelmia
hyville. Näppärää ja yksinkertaista! Tiedostamattoman ja itsetutkiskelua kartta-
van ihmisen psyyke toimii juuri näin: pyrkii torjumaan pahan itsestään joko sul-
kemalla sen alitajuntaansa tai projisoimalla sen muihin ihmisiin. Näinhän me ih-
miset monesti toimimme.

Sarja on kai saanut alkunsa kylmän sodan aikana, jolloin amerikkalaisten maailma
oli selkeän mustavalkoinen. Oli olemassa "me hyvät amerikkalaiset  nukkekotiper-
heissämme" ja "ne pahat venäläiset kommarit"?

Ihmiset kävelivät jäykkinä kuin robotit. Saattoi jopa epäillä, että  heillä  oli
tullut "ne" housuun. Se ei ole kyllä mikään ihme, sillä he muutenkin vaikuttivat
niin  kliinisiltä  ja  puhtaaseen  älyllisyyteen  taipuvaisilta,  että  epäilin,
käyvätkö tuollaiset edes paskalla koskaan. Varmaan käyvät, sillä ovet  aukenivat
joka puolella itsestään, eikä vessaan  mennessäkään  tarvinnut  käyttää  käsiään
oven avaamiseen. Excellent! 1800-luvulta lähtien alkanut  sähkötekninen  kehitys
ei ole mennyt hukkaan!

Jos olisi pakko valita kumpaa katson, Lemmenlaivaa vai Star Trekiä, niin  valit-
sisin kieltämättä Star Trekin, mutta se ei ole paljon se. Vaikka tietyllä ironi-
sella asenteella katsottuna, sitä voi seurata hauskana hupiohjelmana.

Älkää hyvät Star Trek -fanit antako tämän  yhden  ihmisen  hätäisen  mielipiteen
vaikuttaa katseluiloonne.

Petri Keckman

Toimitus:

                                     Posti
                                     -----

"Tietokone on pelkkä tyhmä laite"

Kritisoin kirjeessäni lyhyesti Timo Kämäräisen artikkelia  ("Futurologisia  ske-
naarioita", Saku #15), jossa hän kritisoi mediakuvien Heimo Laukkasen artikkelia
(Saku #13), joka kritisoi Antti Apusen artikkelia, jossa kritisoitiin...

Ensin oli siis Soundissa Antti Apusen artikkeli "Tiedon valtatietä valvontakame-
roiden helvettiin", jonka ajatuksia ja pelkoja Heimo Laukkanen käsitteli  asial-
lisesti ja  kriittisesti  sekä  syytti  Apusta  turhasta  teknofobiasta.  Sitten
Kämäräinen syytti Laukkasta turhasta teknologian ihannoinnista  sekä  media-  ja
teknologiakriittisyyden puutteesta.

Koin Heimo Laukkasen kirjoituksen aivan toisenlaiseksi. En kokenut sitä teknolo-
gian ihannoinniksi, vaan siinä mielestäni nimenomaan peräänkuulutettiin asialli-
sempaa suhtautumista  teknologian  aikaansaamien  vaikutusten  puntarointiin  ja
kiinnitettiin huomiota Apusen pelkofantasiointiin.  Oudolla  tavalla  Kämäräinen
sortuu poleemisessa kirjoituksessaan itse siihen, mitä hän ensimmäisessä  kappa-
leessaan sanoo pyrkivänsä välttämään ja mistä hän toisia  syyttää:  tunteenomai-
seen sanahelinään, kritiikittömyyteen ja teknologian  vaikutusten  ylikorostami-
seen.

Aivan kuin olisi olemassa vain kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa:  tietokoneet  ovat
joko paratiisin- tai helvetinenkeleitä. Automaattinen tietojenkäsittely ei  kui-
tenkaan automaattisesti helpota tai pahenna yhtään mitään, kuten esimerkiksi by-
rokratian hoitamista. Se mahdollistaa yhä voimakkaamman  byrokratisoitumisen  ja
tietojenkäsittelyn epärationalisoinnin, jos byrokratiaa ja lakeja säätäävät  ih-
miset haluavat niin päättää. Mutta se mahdollistaa myös  tietojenkäsittelyn  yk-
sinkertaistamisen.

Se mahdollistaa myös informaation, mielipiteiden ja  ihmisten  välisen  kommuni-
koinnin tehostamisen ja lisääntymisen, mikä mielestäni on  demokratiaa  parhaim-
millaan, ei harvainvaltaa. Ihmiset voivat olla helpommin yhteydessä toisiinsa ja
mahdollisesti esittää  mielipiteitään  ja  lukea  toisten  ajatuksia  yhteisesti
päätettävistä asioista - tai mistä asioista vain. Tämähän on mahdollista jo  ny-
kyään ilman tietokoneita: kenellä tahansa on mahdollisuus mennä  lähimpään  kir-
jastoon lukemaan esim. kunnalliskokousten päätösasiakirjoja ja esityslistoja  ja
kertoa mielipiteistään päättäjille tai kirjoittaa heille viesti. Tämä ns. demok-
ratia  vain  helpottuisi  tietokoneiden  ansiosta.   Järjestelmässä   mielestään
vääryyttä kokenut voi kirjoittaa siitä tietoverkkoihin, ja jos muut katsovat sen
aiheelliseksi, he reagoivat siihen.

Niille, jotka haluavat tehdä rikollisia toimia, löytyy  jo  nykymaailmasta  ihan
tarpeeksi mahdollisuuksia. Raha on jo nyt  lähinnä  bittimuodossa  olevaa  dataa
pankkien tietokoneissa, mutta sen varastaminen on juuri siitä syystä  vaikeampaa
kuin perinteisen paperirahan, eikä se käy missään nimessä enteriä painamalla.

Eivät tietokoneet ja verkot mitenkään mullista ihmiseloa, eivät  hyvään  eivätkä
pahaan suuntaan. Ihmisen elämä tulee jatkossakin olemaan suhteellisen tylsää  ja
vaivalloista, jopa siinä määrin, että ihmiset haluavat saada tajunnalleen  akti-
viteettia pelottavilla tulevaisuuden kauhuskenaarioilla.  Tietokoneissa  ei  ole
mitään mystistä. Ne eivät tiedä mitään  eivätkä  tee  mitään,  elleivät  ihmiset
käske niitä tekemään (tai käske niitä  käskemään),  mutta  ne  voivat  helpottaa
laiskaa ihmistä kommunikaatiotoimissa ja niiden kanssa puuhastelu on monin  ver-
roin harmittomampaa ja terveydelle vaarattomampaa kuin monet muut toimet.  Minua
ne ovat ainakin aktivoineet kirjoittamaan, ja nähtävästi myös Kämäräistä.

Petri Keckman, Helsinki 


LUKIJAPOSTIA

En halua mitenkään poistaa päätoimittajamme Esa Heikkisen - enkä kenenkään muun-
kaan - oikeutta hehkuttaa pääkirjoituksessaan Sakun  uudesta  Amphibia-projektin
valmistumisesta, mutta haluan ehdottomasti  osallistua  siihen  lukijana  Posti-
palstalla.

Mikäli meillä Sakulaisilla on ollut hyvä tuuri, luemme  tätä  tekstiä  nyt  siis
Amphibia HTML-selaimella. Jos yhä luemme tätä levyke- tai guide-muotoisena, niin
Buu! Buu! Saku-raukka on auttamattomasti myöhästymässä junasta ja jäämässä  ase-
malle. Uskon, ettei näin ole käynnyt. (Niinpä - toim.huom.)

Turhaa myöhästynyttä valitusta

Sakun lukijaohjelma alkoi tuntua tylsältä (kaikkeen kyllästyy ja  vaihtelu  vir-
kistää - totes yks flikka, kun...), eikä se ole kovin käteväkään.  Pahana  puut-
teena oli mielestäni se, ettei  sivuja  voinut  vierittää  portaattomasti.  Itse
asiassa latasin joskus tekstit suosikkitekstinkäsittelijääni GoldEDiin  ja  luin
ne sieltä. Ja kuten peleistä tiedämme, voi Amigan ruudulla sotkea kuvia,  ääniä,
spritejä ja bobeja mielin määrin. Siinä voisi tapahtua vaikka  mitä.  Missä  oli
värikkyyys ja räiskivyys? Amiga olisi ansainnut ulkonäöltään  vieläkin  kivemman
lehden.

Turhaako toiveikkuutta

Mutta jos näyttöpäätteissämme loistaa painotuore Saku #20 uudessa uljaassa luki-
jaohjelmassaan, niin bravo! Bravo! Taputuksia! Kohinaa! Suosionosituksia!  Nous-
kaamme hetkeksi seisomaan ja kunnioittakaamme tätä pientä uudistusta, jonka koko
Sakun alullepannut puheenjohtajamme Tomi Jaskari on enimmäkseen saanut aikaisek-
si.
Ulkoasu vaikuttaa automaattisesti koko lehden juttujen kiinnostavuuteen.  Hyvänä
esimerkkinä tästä on Suomessa ilmestyvä toinen tuore Amiga-levykejulkaisu: Fina-
mi, jonka toista numeroa katselin. Vaikka jutut olivat lyhykäisiä ja vähän  vaa-
timattomia, niin sitä oli silti kivaa lukea. Värejä ja taustoja riitti.  Sinänsä
sekin kyllä vaikutti olleen "Saku-kulttuurin" perillinen, ja sen tekijät  olivat
omaksuneet paljon Sakusta.

Hengen luontia

PC-koneitten maailmassa ja maassa, jossa Amigan edustus ja tuki on heikohkoa, on
tällaisten harrastelijalehtien asema  tärkeä.  Toivottavasti  uudistus  piristää
meidän pikkuisen laantunutta innostustamme, joka näkyi edellisen numeron  juttu-
jen vähyytenä.

Lienee meillä muutakin kitkaa ollut rattaissa. Laajojen ohjelmointiartikkeleiden
kirjoittajana kunnostautunut Sami Klemola tuntui saanneen "burn outin"  ja  poti
eräistä Sakunetissä olleista viesteistä päätellen pahanlaatuista motivaatiopulaa
ja työnsä merkityksettömyyden tunnetta. Toivottavasti uusi uljas ulkoasumme  in-
nostaa Samia ja muitakin jatkamaan.

Tämähän on "työtä" josta ei saa (edes) rahallista palkkaa. Harvoin muutakaan po-
sitiivista palautetta - kyllähän me ihmiset tämän tiedämme - vaikka me sitä  ha-
luaisimmekin (saada - vaiko antaa?). Tämänkin harrastuksen kipinän on löydyttävä
meistä itsestämme: siitä hetkittäisestä pienestä hyvän olon tunteesta, joka syn-
tyy kun on saannut jotain aikaiseksi ja jolla on edes itselle jotain merkitystä.

Lisäksi edellisessä Saku #19:ssä vaikutti siltä, että mukavasti  aiemmin  juttu-
jaan kirjoittanut Heimo Laukkanen oli päätynyt käyttämään enemmän PC:tä. Toivot-
tavasti hän voisi jossain vaiheessa palata astialle ja todeta, että molempi  pa-
rempi.

Ihmisläheisyyttä

Amigaa käsittelevien teknisten artikkeleiden lisäksi  ihmisten  lähettämiä  kir-
jeitä postiosastolle on mielestäni hauska lueskella. Ne saavat meidät tuntemaan,
että teemme tätä lehteä ihmisiltä ihmisille. Me ihmisethän sitä  olemme  koneit-
tenkin tulevaisuutta tekemässä, eivätkä koneet meidän.  Janne  mainitsi  jossain
verkkoviestissään ohimennen, että Sakun toimitus  saa  ennemmänkin  kaikenlaista
palautetta ja mietiskeli, kannattaisiko niitä laittaa  lehteen.  Jos  lukijoiden
mielipidettä kysytään, niin kyllä. Aikoinaan lukijakyselyssä saitte varmasti mo-
nenlaista palautetta.

Saku-lehdissä oli/on - en tiedä tätä nykyistä muotoa - melko asiallisen  ja  vi-
rallisen tuntuinen "eteinen", joka toivotti uudet lukijansa tervetulleeksi: joka
Sakusta saimme/saamme lukea samat virallisen yhdistyksen säännöt ja pykälät  (ei
tarvi huomauttaa, ettei niitä tarvitse joka kerta lukea). Käsittääkseni  joukos-
samme on paljon hyvin nuoria ihmisiä. Heidän panoksensa olisi tietysti  vieläkin
tervetulleempi kuin meidän vanhojen tylsien setien (33 v.).  Joten  lapsukaiset:
kirjoitelkaa raikkaita juttujanne älkääkä  jättäkö  niitä  "pöytälaatikoihinne".
Kyllä ne hyviä ovat. Nuorella iällä voivat jotkut olla turhan arkoja lähettämään
omia hengentuotteitaan "virallisen yhdistyksen" lehteen.

Kaikilla ihmisillä on samanaikaisesti ristiriitainen sekä tarve etääntyä toisis-
taan, tuntea olevansa persoonia että luoda yhteyksiä toisiin ihmisiin. Jos  oli-
sin aikoinani ostanut PC:n, olisin saattanut ostaa sen pitkälti sen psykologisen
pelontunteen vuoksi, että "Amiga ei kelpaa" so. että olisin jäänyt jotenkin "yk-
sin", että en olisi ollut muiden mukana atk-alan  kehityksessä.  Hinnan  lisäksi
ostopäätökseen vaikuttaa ennen kaikkea tunne.

                                                                     ---------->
Minä Amigisti Minä

Onneksi minulla ei ollut varaa ostaa uusinta PC:tä.  Saahan  PC:täkin  halvalla,
mutta ei uusina. Ja jos olisin ostanut vanhan PC:n, olisin tuntenut itseni ajas-
ta jälkeenjääneeksi surkimukseksi. Amiga oli se kotitietokone, johon  minulla  -
pienellä työttömällä - oli varaa uutenakin. Ja jos olisin tavallinen PC-pulliai-
nen, en ehkä olisi koskaan törmännyt Sakuun. Kuinka monta  verkoissa  välittyvää
PC-harrastelijalehteä Suomessa on? Varmasti niitäkin on. Vai onko? Minä en  vain
tiedä yhtään.

Amigalla on oma henkensä ja psyykeensä. Mielestäni se on  jotenkin  nuorekkaampi
ja hip hop -trendikkäämpi. Vähän niinkuin Pepsi verrattuna Coca Colaan. ("Jollei
Pepsi kelpaa, niin pyydä mummilta limsaa!") Minä en halua olla  yksi  tavallinen
tylsän PC:n omistaja. Minä haluan olla Minä. Minulla on Amiga. Ei sillä ole  mi-
nun kannaltani paljon väliä, paljonko ne MIPSit ja CPU  Hz:t  sattuvat  olemaan.
Sillä nyt on tietty vähän väliä, ettei ole niin yhdenmukainen muiden  laitteiden
kanssa, mutta kivempi olla Persoona.

Onnea ja pitkää ikää Sakulle

Saku on nyt pysynyt hengissä kauemmin  kuin  mitä  erilaisilla  pienlehdillä  on
yleensä käsittääkseni tapana. Alkuinnostus tahtoo joskus nopeasti  laantua.  Eri
alojen pienlehtiä putoaa puista kuin sieniä sateella. Mutta Saku on jaksanut. Ja
toivottavasti jaksaa. Vaikka olisi ihme, ellei sitä  välillä  vähän  väsyttäisi,
kun sen on joka toinen kuukausi saatava jotain aikaiseksi - kokonaan ilman  sitä
palkkaa, minkä herra PC-atk-suunnittelija lompakkoonsa saa. 

Toteaapi Petri Keckman.