Osa 1. (alustus)

Ihannetilassa ihmiskunta on kuin sinfoniaorkesteri, missä jokainen ihminen soittaa oman osuutensa so. oman sielunsa, oman Persoonallisuutensa sanoisimpa jopa oman jumalallisuutensa. Omat haaveensa. Vieläpä sinfoniaorkesteri, joka ei tarvitse johtajaa, ellei sellaiseksi lasketa Jumalaa.

Etukäteen ei kenenkään tehtävä ole määrätty, vaan se muotoutuu sielua vahvistavia kokemuksia kerättäesssä. Ei ole siis olemassa kohtaloa muuta kuin kokonaisuudella so. ihmiskunnalla.

Sain idean tällaiseen utopiaan lukiessani kvanttimekaniikkaa käsittelevää kirjaa vuonna 1981. Kvanttimekaniikan mukaan luonnonlait eivät noudata tarkkaa syyn ja seurauksen lakia, vaan jää tilaa puhtaalle sattumalle. Lait ovat tilastollisia. Tämän vahvistaa kaksoisrakokoe. Siinä yksittäisen hiukkasen kulkua ei voida mitenkään ennustaa, mutta 100% varmuudella useamman hiukkasen kuljettua rakojen läpi muodostuu säännönmukainen kuvio (vaikka hiukkaset kulkisivat yksitellen vuorokausienkin välillä, niin ne ns. interferoivat).

Kts: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoisrakokoe