Ratkaiseva askel lähtä kaupunkiseikkailulle on avaa porraskäytävän ovi ja lähteä ovesta ulos. Kun sen kynnyksen on ohittanut, lähtevät asiat yleensä rullaamaan kuin itsestään. Tosin, minulla oli nyt myös asiaa: olin lähdössä noutamaan postipakettia Aron Soitin postiasiamieheltä.
Taloni viereen on rakennettu uusi iso päiväkoti. En tiedä kuinka lapset yleisesti ottaen viihtyvät niissä, mutta juuri eilen bussissa eräs lapsi huusi: 'Mä en halua mennä sinne päiväkotiin!'. Itsekin olin arka menemään lapsena päiväkotiin. Yritettiin kyllä, mutta ei siitä mitään tullut. Jäin sitten mummon hoiviin.
Aron soitin on tuolla vesitornin etäisyydellä kodistani. Se on loppujen lopuksi hyvää hyötyliikuntaa joutua aina sinne kävelemään. Se ei ole minkään julkisten liikennevälineiden varrella. Reittiopas antaa minulle ainoan mahdollisuuden kävellä, vaikka minulla on ruksittuna: 'Vältä kävelyä'.
Tuo vesitorni on kyllä melkoisen jyhkeä Roihuvuoren maamerkki. En tiedä onko se enää alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, mutta kiva idea olisi: hissi huipulle, missä on kahvila.
Vaikka kamerassa on 2x zoomi, niin taaksepäin katsoessa Abraham Wetterin tie on jo etäällä.
Japanilainen kirsikkapuutarha jää oikealle. Täällä on uskomaton massahysteria meneillään aina keväisin toukokuussa, kun ihmiset haluavat nähdä kirsikkamuun kukinnan Hanami juhlissa.
Uskoisin olevani puolessa välissä suoraa.
Vihdoinkin! Aron soitin postiasiamies. Lastauslaiturilla onneksi tuoleja ja pöytiä. Yleensä lepäilen niillä kävelyn jälkeen.
Kävelty matka oli tosiaankin pitkä taaksepäin katsottaessa.
3x zoomi.
10x zoomi.
Pakko oli käädä taas istumaan. Tai eihän se pakko ole, paitsi jos on mukavuuden haluinen.
Ei puutu kuin kahvitarjoilu.
Vaan minäpä en palannutkaan taaksepäin, vaan päätin jatkaa pohjoiseen. Tavoitteena löytää Kakkukallerian kahvila, nyt kun muistin. Aina kun olen ajanut bussilla siitä ohi on käynyt mielessä, että siellä pitäisi joskus käydä.
Vasemmalle heti seuraavasta ja se katu pitäisi tulla vastaan, missä Kakkugallerian kahvila on. Hieno nimi: tuo mielteen, että kakutkin ovat taidetta.
Nyt olen itse asiassa eksynyt! Ei täältä tullutkaan vastaan sopivan suuntaista tietä. Miten voi ihminen eksyä näin kotinsa lähiseuduille?!
Taas pitkä matka käveltävänä minun kuntoiselle miehelle.
Muistan, kun 79 kulki tätä reittiä.
Jihuu! tunnen itseni kuin Columbukseksi, joka löysi Amerikan. Minä löysin Kakkugallerian leipomon myymälän! Se oli heti tien päässä oikealla.
Aivan mahtavaa olisi juoda kupponen kuumaa ja poltaa tupakkia tuossa, vaikka sää on vähän kolea.
Jihuu! Ovi on auki!
Sain ottaa kuvan siältä. Tänne on tultava vielä monta kertaa uudestaan. En ole makean perään, mutta tuolla vitriinissä näyttää olevan varsin maittavan näköisiä täytettyjä patonkejakin!
Nyt ei kuitenkaan ollut varaa kuin isoon kahvikuppiin. Onneksi oli Takeaway mukeja, niin pystyin lievästä kahvikuppineuroosistani huolimatta itse kantamaan kahvin.
Sain juoda, eikun jouduin juomaan yksin kahvini.
Maistoin! Parasta kahvia, mitä olen pitkään aikaan saanut! Ja varisn halpa hinta: 2.70 €
Jaa-a, pitäisiköhän soittaa HSL:lle ja pyytää, että yksi pysäkki olisi Kakugallerian kohdalla. Voimakkaalla zoomillakin tuo lähipysäkki näytti varsin kaukaiselta.
Kahvin kanssa kuuluu tupakka ja tupakan kanssa kuuluu kahvi. Ei ole Tupakointi kielletty -merkkiä, joten sain nauttia. Ehkä jos pöydässä olisi ollut muita, olisi pitänyt kysyä lupaa.
Suosittelen paikkaa. Osoite taitaa olla Mekaanikonkatu 4.
Sitten kotiapäin jukaisemaan tätä kaupunkiseikkailua. Bussit 500 ja 79 kulkevat Hertsikkaan päin. 500:een olisin ehtinyt melkein heti, mutta en ottanut riskiä, sillä se ei käsittääkseni koukkaa Herttoniemen metroaseman kautta. 79 menee sinne varmasti. Olin kävelystä jo sen verta uupuut, että halusin kotiin istumaan päätteen äärelle.
